Herätyskello

Keskiviikkona aamulla meillä oli herätyskello soimassa! Tuntuipa kummalliselta edellisenä iltana, kun en oikein muistanut, mitä nappuloita pitikään painaa, jotta sai herätysajan asetettua. Vielä kummallisemmalta tuntui aamulla, kun kuulin hirvittävän kimeän piipityksen ja muistin, että entisessä elämässäni heräsin moiseen ääneen joka ikinen aamu. Onneksi olin jo valmiiksi hereillä, olisihan ollut kurja alku päivälle, jos se olisi alkanut maailman ärsyttävimmällä äänellä. Jalkani särkivät taas niin pahasti viime yönä, etten saanut oikein nukuttua, jumppaamisesta, venyttelystä ja hieronnasta huolimatta.

Syynä aikaiseen nousuun oli retkemme Orangen kaupunkiin. Greg kävi verenkierron stressitestissä, ja siellä piti olla jo ennen aamu-yhdeksää. Testissä Gregin verisuoniin pumpataan säteilevää "värjäysainetta", jonka kulkua suonistossa sitten seurataan rasitustestin yhteydessä. Olin ollut hieman huolissani, että miten Jack jaksaa nousta aikaisin ja lähteä heti suoraa päätä hoitoon. Ihan tyytyväiseltähän tuo vaikutti, eikä olisi jaksanut odottaa, että olisimme jo perillä. Autostakin hyppäsi ulos sellaista vauhtia, että meinasi kaatua nenälleen.

Klinikan nimi oli "Nuclear images" tai jotain sinne päin. Tuntui aika hurjalta jättää Greg moiseen paikkaan testeihin. Minua ei olisi huolittu sinne lainkaan, paitsi odotushuoneeseen, ettei pullottava vatsani saisi liikaa säteilyä. Yli neljän tunnin istuminen ja odottaminen ei kuitenkaan kiinnostanut, joten lähdin kaupungille kävelemään. Onneksi olimme kävelymatkan päässä keskustasta, ettei tarvinnut lähteä autolla seikkailemaan vieraassa kaupungissa. En ole vieläkään kovin itsevarma, kun tulee kyse autoilusta tien väärällä puolella...

Löysin kaupoista mm. halpoja valokuva-albumeita ja muuta pientä tarpeellista, jota ei ikinä tulisi muuten etsittyä. Jackillekin löytyi pienen pieni taskulamppu, ettei aina tulisi kinaa siitä, että saako aikuisten taskulamppuihin koskea vai ei. Oli mukavaa seikkailla vieraassa paikassa kaikessa rauhassa, ja ennen kaikkea aivan yksin. Harvinaista herkkua.

Greg selvisi hengissä sädetyksistä, ja kotimatka meni sitten rattoisasti takapenkillä istuen. (Olin alun perin lähtenyt mukaan mukamas paluumatkan kuskiksi, mikäli siihen olisi tarvetta. Ei kuulemma ollut tarvetta.) En saa istua Gregin vieressä kolmeen päivään, tai muutenkaan olla lähellä. Greg ei saa esim. nostaa Jackiä syliin eikä antaa pusuja, ja joutuu nukkumaan vierashuoneessa. Kyse on kuulemma samasta säteilymäärästä, kuin mitä kuka tahansa saa pitkän lentomatkan aikana. Jäi vähän epäselväksi, miksei näitä varotoimia tarvita silloin? Sydänlääkärin pitäisi soittaa testin tuloksista loppuviikosta tai ensi viikon alussa.

Herätyskellon aloittamasta päivästä tuli loppujen lopuksi kuitenkin ihan kohtuullinen. Jackilläkin oli ollut niin mahtava päivä, ettei olisi halunnut hoidosta kotiin ollenkaan. Kunnes näki taskulampun. Lahjonta on helppoa.