Isoja poikia

Jackistä on yhtäkkiä tulossa iso poika. Tänä aamuna hän täysin oma-aloitteisesti toi minulle nuhatippapullon ja nenäliinan, koska Jimin nenä on vieläkin tukossa. Jack on muutenkin ollut (yleensä) aivan ihana isoveli, kovin huolehtivainen ja rakastava. Jos Jimi itkee, Jack menee heti lohduttamaan ja/tai hauskuuttamaan. Usein, kun syötän Jimiä, Jack tulee kysymään "Jimi ool rait?", että onko vauvalla kaikki hyvin, ja haleja ja pusuja hän haluaa antaa aivan rajattomasti.

Jack jopa näyttääkin aivan isolta pojalta, koska pitkät hiukset on viimeinkin leikattu kunnollisiksi pojan hiuksiksi. Neuvotteluihin Gregin kanssa meni yli vuosi, daddy kun ei olisi halunnnut leikata niitä lainkaan, ja äiti halusi kaiken pois vähintäänkin siiliksi. Lopputuloksena on siis kompromissi-kampaus, sellainen klassinen pojan pää. Ja hieno pää onkin.

Oman polkupyörän ajo on vielä hankalaa, mutta hoidossa Jack ajelee kolmipyöräisellä, "Jack ajaa polkupyölää tosi kovasti". Tuntuu hurjalta ajatella, että poika on oppinut niinkin tärkeän taidon ihan ilman äitiä tai daddyä. Vielä hurjemmalta tuntui pari viikkoa sitten, kun hoitotädit sanoivat siirtävänsä Jackin Kengurunpojista "seuraavalle luokalle", 3-4-vuotiaiden ryhmään Opossumeihin. Oli kuulemma lievästi tylsistynyt lapsellisiin pikkulapsijuttuihin, ja tarvitsi vanhempien lasten seuraa. Voi tietysti olla, että lähestyvät syntymäpäivät olivat vaikuttaneet päätökseen, vaikka tädit sen kiistivätkin. Vanhemmat tietysti uskovat, että ainoa mahdollinen syy on pojan älykkyys. Mutta silti tuntui hurjalta, että muut ihmiset tekevät pientä poikaani koskevia päätöksiä. Teki heti mieli ruveta kyseenalaistamaan ammattilaisten päätöksentekotaitoja, vain siksi, ettei MINULTA kysytty oikein mitään.

Jack siis täytti kokonaiset kolme vuotta. Lellikakara sai perjantaina kakkua ensin hoidossa ja sitten vielä kotona, ja maanantaina veimme kerholapsillekin vielä yhden kakun. Lahjoja tuli taas roppakaupalla, kuten tavallista. Pehmeät paketit ihastuttivat tietysti äitiä enemmän kuin Jackiä, mutta muuten päivänsankari vaikutti erittäin tyytyväiseltä tuloksiin. Hienointa taisi olla lego-tyyppiset palikat ja Saken ja Sannan lahjan mukana tullut Haisuli-kortti.

Iso poika Jack on jo niin iso, että yltää käymään vessassa pissalla seisaaltaan ilman pallia, ja jos tarvitsee jotain muuta, mihin ei yllä, hakee itse pallin ja kiipeää hakemaan haluamansa. On pitänyt ruveta tekemään aivan uudenlaisia sääntöjä. Ennen riitti, että aikuisten tärkeät tavarat laittoi sinne, mihin Jack ei yllä. Nyt pitää yrittää vetää näkymättömiä rajoja hankaloilla käsitteillä, kuten luvan pyytäminen ja aikuisten OMAT tavarat. Se on osoittautunut yllättävän vaikeaksi, poika kun ymmärtää ja muistaa melko vaihtelevasti, riippuen yleensä energiatasosta. Onneksi näitä taisteluja täytyy käydä vain niistä asioista, joilla on jotain merkitystä pienille ihmisille. Kysymykset koskevat lähinnä sitä, voiko nyt kiivetä hakemaan muovailuvahat esille, eivätkä koskaan sitä, että voiko aikuisten tylsiin virallisiin papereihin koskea.

Jimikin on jo aika iso poika, ja niin pitää ollakin, poikaan uppoaa sellaisia määriä maitoa, että vähempi kasvu olisikin huolestuttavaa. Silmämäärällä arvioiden tämän hetkinen kasvu tapahtuu lähinnä sivusuuntaan. Uusista taidoista voisin mainita hymyilyn, jota Jimi harjoitteleekin ahkerasti pitkin päivää. Ensimmäiset naurutkin on jo kuultu, mikä erityisesti ihastuttaa äitiä. Maailman ihanin ääni, jota en toivottavasti unohda koskaan. Sitä voi sitten tippa silmässä muistella, kun murrosikä iskee ja ovenkarmit jytisevät.

Skräppäämisestä

Olen taas yhtä kokemusta rikkaampi. Äiti-lapsi-kerhossa oli skräppäys-päivä. Muistelen ainakin lukeneeni tuon sanan Kotiliedestä, joten oletan sen olevan virallinen suomennos sanasta Scrap Booking. Kyse on valokuva-albumien askartelusta, jossa kuvien lisäksi sivuille kiinnitetään kaikenlaisia koristeita. Täällä se tuntuu olevan yleinen harrastus naisten keskuudessa.

Luulin tietäväni edes suurin piirtein mistä siinä on kysymys, olinhan itsekin lisäillyt valokuvakansioihin pääsylippuja, kuivattuja kukkia, sulkia, tekstejä, postikortteja, lehtileikkeitä, jne. Kuinka väärässä olinkaan! Skräppääminen onkin aivan oma taiteenlajinsa, jossa tärkeää ovat erikoisvälineet, erikoissanasto ja erityistuotteet. Kaikki tuotteet ostetaan aina valmiina kaupasta päätä huimaavaan hintaan, ja monet tuotteet ovat myynnissä ainoastaan tätä tarkoitusta varten. Esim. kansion välilehdet ja kartongit ovat neliön muotoisia, joten niitä ei voi käyttää tavallisessa kansiossa, vaan täytyy ostaa myös skräppäyskansio. Kaupasta siis ostetaan erilaisia pieniä värikoordinoituja settejä, joissa on esim. kaksi kartonkiarkkia ja kaksi sivua paperia, sekä lisäksi arkillinen tarroja ja etikettejä. (Näille kaikille on hienot erikoisnimet.) Paitsi että tarrat eivät ole tarroja vaan liimaus pitää tehdä itse. Kaikki tämä maksaa n. 10 kertaa enemmän kuin jos ostaisi irrallista paperia ja kartonkia.

Valokuvat leikataan esim. soikion muotoisiksi, ja sitten niille leikataan värillisestä paperista kehykset. Saksia ei kuitenkaan käytetä, vaan erityissabluunoita ja -leikkureita. Kehyksiin voi halutessaan lisätä väriä, mutta sitä ei sanota värittämiseksi, vaan korrekti termi on "inking", ja sitä tehdään erityisillä pienen pienillä mustetyynyillä. Kuvat, kehykset ja "tarrat" liimataan kartonkipohjalle, mutta jostain syystä siihen ei käytetä liimaa, vaan kaksipuolista teippiä, jonka käyttö on paljon hankalampaa ja hitaampaa. Koristeiksi leikataan vielä erilaisia muotoja väripaperista, mutta taaskaan ei käytetä saksia, vaan erimuotoisia rei'ittäviä leikkureita. Ja taas sählätään teipin kanssa. Sitten on vuorossa "journaling", joka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että sivulle kirjoitetaan otsikko, päivämäärä, ja esim. kuvatekstit ja kommentit. Useimmiten tähänkin käytetään valmiita kirjain-tarroja tai -sabluunoita. Tai niitä "tarroja", joihin on painettu valmiit kommentit.

Olin kieltämättä aivan eksyksissä, varsinkin alussa. En osannut sanastoa, enkä ymmärtänyt lainkaan, mikä tämän kaiken tarkoitus oikein on. Vähitellen selvisi, että ei olekaan tarkoitus varsinaisesti askarrella tai luoda mitään, vaan vain teippailla valmiita tuotteita kartonkipalalle. Siinä vaiheessa helpotti, ehkä minäkin osaan. Hidasta se kuitenkin oli, kaikkien noiden hienojen erikoisvälineiden käytön opettelu. Sain yhden sivun melkein valmiiksi, ja loput pitää tehdä kotona valmiiksi. Kerhostakin voi siis saada läksyjä.

Kokemus oli mielenkiintoinen, mutta totesin kuitenkin, ettei tästä nyt ehkä kuitenkaan tule uutta lempiharrastustani. Hermothan siinä menisi, moisten välineiden kanssa näprätessä. Nyt pitää vain keksiä, mitä tekisin sillä yhdellä ainoalla sivullani. Kansiota en sille kuitenkaan aio ostaa.

Kadonnut teksti

Lisäsin tänään blogiin kirjoituksen, jota olin jo aloitellut viikkoja sitten, mutta nyt se näyttää kadonneen oikealle kronologiselle paikalleen huhtikuulle, nimellä "Setä vierailulla". Pitää yrittää selvittää joku kerta paremmalla ajalla, onko mahdollista muuttaa juttujen päivämääriä. Siihen asti kyseinen juttu täytyy käydä lukemassa huhtikuun listalta.