Poika tuli!

Jimi Oskari

23.4.2008 klo 00.01
3280g
51cm
Pisteet 9 ja 10
Ensimmäiset merkit klo 19, sairaalaan klo 21. Kaikki meni siis nopeasti ja hyvin.


Tavallista yritetähän, mutta komiaa pakkaa tulemahan.
Sananparsi Pohojanmaalta

Setä vierailulla

Tätä juttua aloittelin jo ennen Jimin saapumista, mutta se oli jäänyt pahasti kesken, kuten niin moni muukin asia nykyään.

Joskus huhtikuun alkupuolella.
Onpa aika kulunut taas siivillä. Lyn ja Ian olivat täällä pitkän viikonlopun, ja toivat tullessaan autolastillisen herkkuja, kuten tavallista. Omalta osaltani jäivät parhaat herkut väliin, sillä "raakaa kalaa" (graavia tai savustettua) ja home- ym. juustoja en saa kuulemma syödä nykyisessä tilassani, ja esim. katkaravut taas haisevat mielestäni nyt niin etovilta, ettei tulisi mieleenkään syödä niitä. Toivon totisesti, että moinen nirsoilu saadaan loppumaan saman tien kun vauva on syntynyt, ettei jää yhtään useampaa herkutteluhetkeä väliin kuin on ehdottomasti tarpeellista!

Herkuttelun lomassa pääsimme taas todistamaan tuolien rikkoutumista. Ianilla on jostain syystä ollut todella huono onni tuoliemme suhteen. Liioittelematta jokainen kerta, kun hän on luonamme vieraillut, on hänen allaan jonkinlainen istuin rikkoutunut, ja yleensä asiaan kuuluu myös jokin muu oheis-onnettomuus, esim. traktorista putoaminen tai paha kompastuminen. Niin tälläkin kertaa. Ensin hajosi verannan keinutuoli kesken rauhallisen keinuttelun, ja Ian sai kuhmun takaraivoonsa. Ensi säikähdyksen jälkeen emme voineet olla pyrskähtämättä nauruun, ja Ian parka lähti kiukkuisena kävelylle jäähdyttelemään. Myöhemmin hän tipahti isoon kuoppaan keskellä laakeita laitumiamme ja sai haavan pohkeeseensa, ja viimeisenä päivänä, juuri ennen lähtöään hän vielä rikkoi yhden keittiötuoleista istuessaan alas. Poor Uncle Ian, voivotteli Jack säälivästi.

Ja tänään.
Ian on täällä taas muutaman päivän, auttelemassa Gregiä aidan pystytyksessä ja muussa, missä "apupoika" tekee työnteosta moninkerroin helpompaa ja nopeampaa. Hän on ollut täällä jo kolme päivää, eikä yhtään tuolia ole vieläkään mennyt rikki! Peukalon haarassa on kyllä iso haava, joka tuli heti ensimmäisenä päivänä hohtimista. Kotoa lähtiessä Lynn oli kuulemma varoitellut, että takaisin ei saa tulla yhdenkään laastarin kanssa, joten toivottavasti tämä haava ehtii parantua riittävästi ennen huomista kotiinpaluuta... Olin kyllä suunnitellut lavastavani valokuvan onnettomuudesta, jossa Ian makaa maassa ketsuppia polvessa. Jostain syystä Ianin mielestä idea ei kuitenkaan tuntunut olevan yhtään hauska.

Äijät ovat tänään rahdanneet pois vanhan vuotavan sadevesitankin ja sen jalustan talon seinustalta. Nyt vain sitten odotamme hiekkalastia alustaksi, jotta saamme siirrettyä toisen tankin sen paikalle, ja vihdoinkin avoimet näkymät olohuoneen pienemmästä ikkunasta! Tällä hetkellä maisemana on vain tankki ja taivasta.

Ianista muuten vielä sen verran, että huomasin ilolla miten hän saapuessaan heti ensimmäiseksi tervehti Jackiä ja kyseli rauhassa kuulumiset, ennen kuin kiinnitti mitään huomiota uuteen vauvaan. Jack oli selvästi ilahtunut, sillä viimeaikoina hän on tainnut yleensä olla aina vasta toinen, joka huomataan, vaikka miten olenkin yrittänyt vihjailla ihmisille, että hössöttäkää nyt vähän isoveljestäkin. Monta pistettä siitä siis Ianille.

Itselleni taas annan pisteet eilisen päivällisen kastikkeesta! Yleensä kastikkeeni ovat melko surkeita, mutta tällä kertaa ylitin kyllä kaikki odotukseni, samoin kuin luultavasti kaikkien muidenkin odotukset. Tämä voi olla joku ikivanha resepti, joka on jo kaikkien tiedossa, mutta itselleni se on upo-uusi ja itse keksitty.

Kiehauta kattilassa kanalientä (jauheesta tai kuutiosta, en ole vielä sentään niin edistynyt, että käyttäisin oikeita liemiä) ja lisää yllättävän paljon pippuria (vahingossa hulahti vähän). Sekoita pari lusikallista maissijauhoja pieneen vesitilkkaan ja kaada liemeen. Kiehauta sekoittaen minuutti tai pari, kunnes liemi paksunee. Tässä vaiheessa se näyttää etovalta limalta, ja luulet sen menneen pilalle. Älä lannistu. Nosta pois liedeltä ja sekoita joukkoon pari kolme lusikallista maustamatonta jogurttia. Jos käytät paksua jogurttia, on parasta käyttää vispilää, tai muuten lopputuloksena on limaa, jossa killuu valkoisia muljaskoja. Ja siinä kaikki. VUOLAAA, kastike on valmis!

Todella nopea ja helppo kastike, takuuvarmasti kokkareeton, ja lähes rasvaton. Me söimme sitä kylmän savukinkun ja höyrytettyjen kasvisten kera, mutta voisin kuvitella sen maistuvan erinomaisesti esim. kalan ja kanan kanssa. Makua voisi helposti muunnella yrteillä tai vaikkapa sitruunalla.
Ilmoitin Gregille tarvitsevani nyt uuden T-paidan, jossa lukee "DOMESTIC GODDESS".

Pelottavia tilanteita

Jack on ollut varsinainen erikeepperi jo kolme päivää. Mitään ei voi tehdä ilman äitiä, eikä ainakaan silloin, jos äiti ei ole näköetäisyydellä. Parasta olisi, jos voisi olla sylissä täysin tauotta tai vähintäänkin roikkua jalassa kiinni. Olisikohan niin, että hän on nyt ymmärtänyt, että äidin vatsasta on tulossa vauva, ja että se tulee muuttamaan asioita pienen miehen maailmassa?

Eilen hoitoon mennessä hän ilmoitti, ettei halua mennä ollenkaan, eikä olisi päästänyt minua lähtemään. Itsellänikin oli kyynelet silmissä, kun ajoin pois, ja Jack kurotteli perääni portilta hoitotädin sylistä täyttä kurkkua karjuen ja itkien. Kauhistuttava kokemus! Olinkin ihmetellyt, miten meillä oli käynyt niin hyvä onni, että poika oli alusta asti sopeutunut niin hienosti uuteen hoitopaikkaansa. Olihan meitä kyllä varoiteltu, että joskus hyvän alun jälkeen saattaa tulla aikamoista takapakkia, mutta luulin sen uhan jo olleen takanapäin, onhan tässä jo mennyt pari kuukautta hyvin. Kauhulla nyt odotan perjantai-aamua, josko tuo reaktio taas toistuu vai ei. Kyllä käy sääliksi niitä äitejä, joille moinen kohtaus on jokapäiväistä elämää. Toivottavasti se ei tule olemaan minunkin kohtaloni. Suunnittelin jo vähän salaa, että ehkäpä Greg haluaa viedä Jackin hoitoon ensi kerralla. En ole varma, miten hyvin kestäisin taas jättää perääni itkevän lapsen. Tätä se kai sitten on, seuraavat 15-50 vuotta, hammasta purren ja reipasta esittäen tehdä vaikeita päätöksiä lapsen parhaaksi, ja epätoivoisesti yrittää perustella niitä sekä hänelle että itselle.

Ajattelin käydä postissa ja kaupassa, ja soittaa sitten hoitoon ja tiedustella, onko Jack rauhoittunut, vai pitääkö hakea kotiin. Onneksi Greg juuri silloin soitti, ja sai minut rauhoittumaan, en olekaan maailman julmin äiti. Lupasi soittaa hoitoon itse ja ilmoittaa sitten minulle, miten siellä sujuu. Hetken kuluttua siis kuulin, ettei Jackillä ollut mitään hätää, juokenteli kuulemma ihan tyytyväisen pitkin pihaa ja leikki muiden lasten kanssa. Jep jep. Jonkinmoista huonoa omaatuntua potien ostin kuitenkin Jackille hyvittelylahjan, hänen ensimmäisen kylpysienensä.

Illalla kylvyssä sieni osoittautui varsinaiseksi ilonaiheeksi meille molemmille, sillä voi tehdä vaikka mitä, se on vene ja poiju ja saari ja ihan mitä vain, ja se tuntuu mukavalta kun siitä puristelee kuplaista vettä vatsan päälle. Nukkumaan mennessä ulkona oli kuitenkin noussut myrskytuuli, joka aiheutti kaikenlaisia outoja pelottavia ääniä, eikä uni meinannut tulla millään. Juttelimme siis tuulesta, ja kaikesta siitä mitä tuuli voi tehdä, pitää hyttyset poissa kissanpentujen kimpusta, pyörittää tuulimyllyjä, lennättää leijaa ja antaa hurjaa vauhtia purjeveneille. Lupasin, että sitten kun ollaan nukuttu, voidaan tehdä tuulimylly. Ja sitten kun päästään Suomeen käymään, voidaan luultavasti mennä retkelle purjeveneen kyydissä. (Tämä oli niin mahtavan ihastuttava ajatus, että sai Jackin purskahtamaan raikuvaan nauruun. Tiedoksi vain tulevalle kapteenillemme, isälle tai Sakelle, palveluksianne jo odotetaan.)

Tänä aamuna olemme siis askarrelleet tuulimyllyn propelleja, ja Daddy laittoi leijaankin uuden hienon häntänauhan. Jack on nyt päiväunilla, mutta leija lentää edelleen, aidanpylvääseen sidottuna.

Pihan tapahtumia

Vuosi sitten istutetussa viikunapuun taimessa on kaksi viikunaa! Toisen olivat ötökät järsineet, mutta toinen on vielä raaka ja hyvässä kunnossa. Emme ole siis vielä päässeet niitä maistelemaan, mutta tuntuu kuitenkin upealta, että tämän kuivuudenkin keskellä edes yksi puu jo tuottaa hedelmää. Samoin pihan ympärille tuuli- ja tomuaidaksi istutetut 128 puuta ja pensasta ovat melkein kaikki vielä hengissä, ja osa on oikein riehaantunut kasvamaan. Kiitos Johkulle istutus-kolojen kaivamisesta! Ei mennyt työ hukkaan.

Markilta saadut rosmariinin oksat olivat juurtuneet ruukkuun ja kasvaneet jo kaksinkertaisiksi, ja eilen vihdoinkin istutimme ne kukkapenkkiin. Jack auttoi innoissaan, kaivoi oikein komean kuopan niitä varten. Saman tien leikkelimme myös sitruunan tuoksuisesta pelakuusta oksia, ja pistelimme niitä multaan kasvattamaan juuria. Tai siis äiti leikkeli ja Jack istutti ja kasteli (vaikka kastelukannu olikin tosi iso ja painava, niin että vettä roiskui vähän muuallekin kuin ruukkuun). Oli siinä meillä ylpeyden aihetta, kun esittelimme Daddylle myöhemmin hienoa saavutustamme.

Ripustin pyykkejä ulkona Jackin avustuksella, yksi pyykkipoika kerrallaan. Yhtäkkiä kuulimme kauheata vinkunaa jostakin kanahäkin takaa. Äijät menivät tutkimaan asiaa, ja sieltä löytyikin Bearin neljä kissanpoikaa, jotka olivat tipahtaneet puusta! Bear oli aikaisemmin siirtänyt ne talon alta onttovartisen puun latvaan, ja olimme jo olleet huolissamme, että nyt ne ovat joutuneet lopullisesti hukkaan, ja pääsevät vielä villiintymään. Nyt Bear siis hätäisenä juoksi pihan poikki yksi poikanen suussaan, takaisin taloa kohti, ja minä hätäännyin, että menevät taas talon alle jemmaan, josta niitä ei enää saa pois. (Emme aio pitää pentuja, vaan ne on tarkoitus lähiaikoina lähettää paremmille metsästysmaille.) Siinä me siis kaikki hätäilimme, Bear painavan lastinsa kanssa edellä ja minä vatsani kanssa lyllertäen perässä, ja hännän huippuna Jack, joka halusi vain silittää vauvakissaa. Taustalla Greg kiipeämässä puuhun saalistamaan loppuja pentuja. Viime hetkellä saimme kissat kiinni, ja vähän aikaa ihmeteltyään Bear lähti hakemaan seuraavaa poikastaan. Sillä kertaa se jo tiesi varoa meitä, ja pääsi livahtamaan ohitsemme talolle asti. Voi ei, sanoi Jack pettyneenä. Mutta eiväthän ne minnekään talon alle hävinneet, vaan verannalle! Kyllä meitä nyt huvitti moinen hätääntynyt säntäily, kun olisimme voineet vain ihan rauhassa odotella, että Bear tuo itse omat poikasensa uuteen kotiin. Hain varastosta puulaatikon, jossa edellinen pentue oli majaillut, ja Jack laittoi vielä pahvista lisäaitaa vauvojen suojaksi. Siellä ne nyt nukkuvat verannan nurkassa.