Luonnon ihmeitä

On satanut vettä!
Heti pääsiäisen jälkeen satoi muutamana päivänä, yhteensä 38mm! Kylillä kaikki ovat hyväntuulisia ja toiveikkaita, ja jopa Dave (vuokraviljelijämme) naureskelee ja vitsailee. Lähiaikoina hänen kasvonsa ovat muistuttaneet lähinnä kurttuista perunaa, niin huolestuneelta hän on näyttänyt. Tosin tämä oli vain ensiavun tasoinen sade, lisää tarvittaisiin piakkoin. Varsinkin, kun saimme juuri tänään uuden sadevesitankin paikoilleen, haljenneen tilalle, ja nyt se vain odottaa siellä typö-tyhjänä. On kuitenkin hienoa nähdä, miten (varovainen) ilo taas valloittaa maaseudun.

Eräänä tihkusateisena päivänä tiskatessa näin lumen leijailevan ikkunan ulkopuolella. Tarkensin katsettani, ja yllätyin vielä enemmän. Lumen sijasta ulkona leijailikin miljoonia pieniä vaaleita perhosia! Ne olivat niin pieniä ja hentoja, ettei niistä oikein saanut edes valokuvaa todisteeksi epäilijöille, mutta siellä ne silti olivat. Ja hetken kuluttua ne katosivat aivan yhtä yllättäen kuin olivat ilmaantuneetkin, tuulenko vieminä?

En tiedä, onko näillä asioilla mitään yhteyttä, tuskinpa, mutta pari päivää myöhemmin pihallemme ilmestyi valtavat määrät karvamatoja. Ne eivät leijaile ilmassa näkyvillä, joten niiden määrää on vaikeampi arvuutella, mutta tälläkin hetkellä pienellä takaverannallamme on ainakin sata pientä toukkaa pönkimässä. Luulisin, että ruohikossa ja muualla pihalla niitä on suurin piirtein yhtä tiheässä. Yksi onneton eksyi vahingossa taloon sisälle, ja Jack vietti lähes tunnin lattialla kontallaan, rakentaen siirrettävää karvamato-aitausta. Piti olla siirrettävä, koska madon ovelus pääsi jatkuvasti pakoon. Viimein siirsimme sen varovasti ulos ystäviensä kanssa leikkimään.

Onkohan näillä perhosilla ja karvamadoilla jotain tekemistä sen asian kanssa, että kasvimaan tomaatit ovat niin surkeassa kunnossa? Olen nyt viimein oppinut, että ne täytyy poimia heti, kun väri alkaa muuttua vihreästä kellertäväksi, muuten niihin ilmestyy heti yksi pieni madonreikä, ja koko sisällys katoaa parempiin suihin.

Säät ovat taas viilenneet, ainakin toistaiseksi, ja tänä aamuna meillä oli lämmitin päällä olohuoneessa, ja asukkailla sukat ja pitkät housut jalassa! (Greg kysyi, onko tämä keskiverto suomalainen kesä-sää, ja hetken mietittyään totesi, että siinä tapauksessa Suomen matkastamme tulee varmasti mielenkiintoinen. Itsekin olen huomannut, miten lämpöön tottuu, tänäänkin on 25 astetta lämmintä, mutta se tuntuu kyllä yllättävän viileältä.)

Kohta on aika tehdä polttopuita ja ottaa taas kamina käyttöön. Keskuslämmitykseen tottuneena olen joskus huokaillut puulämmityksen vaivalloisuudesta, mutta toisaalta on kyllä hurjan mukavaa katsella ja kuunnella elävää tulta. Greg innostui ajatuksesta niin, että kaupungissa käydessään osti kanan kappaleita kuuluisaa keittoansa varten (kaminan päällä tuntikausia kypsytetty talviruoka), vaikka tällä kertaa se täytyykin tehdä tavallisella hellalla.

Isä on sanonut pitävänsä päivittäin silmällä Sydneyn säätilannetta Hesarista. Sydneyssä on tosin usein aivan erilainen sää kuin täällä sisämaassa, ja muutenkin täytyy muistaa, että rannikon kosteampi ilma saa esim. kuumuuden tuntumaan paljon pahemmalta ja hiostavammalta kuin tämä meidän oma kuiva ilmastomme. Tarkemman kuvan säästämme saa tältä nettisivustolta. (Pyydä Sakkea laittamaan se Favourites-palkkiin, jos aiot käydä siellä useammin.)

Pääsiäisriemua

Pitkäperjantain kameliraveissa oli hurjan hauskaa. Kamelit olivat huvittavia, ja mörisivät kummallisesti, ja Jack lellikakara pääsi pomppulinnaan ja söi jäätelöä ja grillipihviä ja Daddy osti vielä markkinakojusta keltaisen lelu-kaivurinkin. Parasta kuitenkin oli, kun ravien välillä radan yli lensi pieni lentokone, josta heitettiin suklaamunia ja muita karkkeja alla odottaville lapsille. Vanhemmillakin oli hauskaa, kun katselivat sinne tänne säntäileviä pieniä ihmisiä. Greg tosin murisi, ettei hänellä mukamas ollut lainkaan hauskaa, koska hänet oli pakotettu lasten joukkoon säntäilemään, pitämään huolta, että Jack varmasti saisi ainakin yhden namin. Itse en joukkoon uskaltautunut, enhän olisi päässyt edes kiipeämään aidan yli raviradalle. Ja luultavasti en olisi ollut lainkaan yhtä tehokas Jackin oikeuksien vartija kuin Greg... Näin olin asiaani ainakin perustellut. Ja istuskelin mukavasti varjossa.

Pois lähtiessä huvialueen portilla lipunmyynnin tädit vielä tyrkyttivät Jackille mukaan tikkareita. Jäivät mukaan pakatut terveelliset omena-eväät syömättä... Kotiin päästyämme maistuivat pitkät päiväunet sekä pojalle että äidille, niin läkähdyksissä olimme kaikesta hurvittelusta.

Sunnuntaina maalasimme kananmunia, ja vähän kasvojakin. Tämä oli niin mieleenpainuva ja hauska kokemus, että Jack edelleen kyselee, että voisiko niitä munia taas maalata. Kasvot hienosti koristeltuina lähdimme ulos katsomaan, että josko pääsiäispupu olisi tuonut yhtään suklaamunia pihalle. Ei ollut, Jack totesi. Se oli taas se hieno keltainen lentokone, joka niitä oli sinne tiputellut. Ja paljon olikin, niin että pussi tuli aivan kukkuroilleen, ja lopulta tarvittiin äidinkin kantoapua, että olisimme saaneet kaikki munat sisälle turvaan. (Kiireesti ennen kuin muurahaiset pääsivät niihin käsiksi!) Vähitellen ne suklaamunat ovat nyt vähentyneet, tosin suurimmaksi osaksi iltaisin, kun Jack on jo mennyt nukkumaan... Pitäähän meidän suojella lapsiparan hampaita!

Tomumyrskyssä

Ulkona on tällä hetkellä mahtava tomumyrsky. Traktorivajaa ja tallia ei näe ikkunasta lainkaan, ja sisälläkin piti laittaa valot päälle, kun taivas pimeni niin tummaksi. Usein tomumyrskyt tuovat perässään sateen, jota odottelen nyt innolla ja toivolla.

Jackin kummisetä Mike oli täällä käymässä muutaman päivän, ja Jack on tietysti ollut aivan riemuissaan. Päikkäreiltä herättyään Jack juoksi, vielä puoliunessa, suoraan keittiöön, minne oli viimeksi Miken jättänyt, eikä löytänytkään tätä sieltä. Itku kurkussa Jack huuteli Miken perään, ja joutui paniikkiin kun kuuli, että olivat lähteneet Daddyn kanssa töihin ilman häntä. Sanoin, että voin yrittää soittaa heille kännykkään, mutta siinä vaiheessa paniikki oli jo niin vallitseva, ettei ymmärrys enää toiminut, enkä saanut koskea puhelimeen. Ei tässä hätätilanteessa ole aikaa mitään puheluita soitella. Menimme verannalle katsomaan, josko heitä näkyisi jossakin laitumella ajelemassa. Onneksi näkyivät! Olipa imartelevaa. Missään vaiheessa ei kuulunut mainintaa äidistä eikä Daddystä, kaikki oli pelkkää Mikea ja Mikea. Eilen illalla juttelimme taas päivän tapahtumista, ja Jackin mukaan ainoat asiat joita oli tapahtunut, oli kun Mike vei hänet hoitoon, ja haki hoidosta, ja Mike antoi lelun, ja Mike teki sitä ja Mike sanoi tätä. Tänään Mike lähti kotiin, ja huolestuneena odottelen nyt hetkeä, jolloin Jack ymmärtää, ettei Mike tulekaan enää tänään takaisin.

Keskiviikkona kävin Patrickin (jalkahoitaja) luona, ja nyt voin taas kävellä pahemmin ontumatta. Puolisen vuotta sitten jalkapohjaani ilmestyi kivulias piste, joka ei meinannut parantua lainkaan. Joulun tienoilla, Gregin aikansa nalkutettua sain viimein aikaiseksi mennä tarkistuttamaan sen, ja Patrick löysi jalkani sisältä palan piikki-okaasta, jonka oli sinne jossain vaiheessa jäänyt. Hän kaivoi sen sieltä ulos, samoin kuin ison palan kovettunutta ihoa, ja jo samana iltana pystyin kävelemään täysin normaalisti. Sain kuulla aiheesta useita päiviä, miten pitäisi kunnioittaa aviomiestä ainakin sen verran, että kuuntelisi tämän ehdotuksia jalkahoitajalla käynnistä... Tunsinkin itseni aikamoiseksi idiootiksi.
Jalkapohjaani oli noiden kuukausien aikana kuitenkin muotoutunut kolo, jota iho yrittää edelleen epätoivoisesti suojella kasvattamalla sen päälle paksun kerroksen kovaa känsää. Patrickin luona on siis käytävä vielä monta kertaa parin kuukauden välein, kunnes iho viimein ymmärtää, ettei siellä enää ole piikkiä. Tosin tällä kertaa Patrick oli vähän huolissaan, että iho olisi vahingoittunut liikaa, ettei se enää välttämättä osaa korjata itseään. Saa nähdä.
Kerroin hänelle jalanraspaus-vaikeuksistani, ja hän väitti, että jos laittaa paljon rasvaa jalkoihin ja elmukelmua ympärille ja sukan päälle, ja hieroo kunnolla, ja jättää sen 15 minuutiksi, jalkoja ei tarvitse raspata enää ikinä. Kuulostaa hyvältä, täytyy kokeilla. Tosin Greg joutuu tekemään sen vielä seuraavat viikot, kun itse en enää oikein yllä...

Sain Sipeltä tänään meilin, josta ymmärsin että Eija on saanut uuden sähköpostiosoitteeni. Itselläni ei ole hänen osoitettaan, joten jään nyt vain toivorikkaana odottamaan josko hänestä kuuluisi jotakin. Luulisin Eijan käyttävän vielä vanhaa työmeiliään, mutta sekin on minulta päässyt hukkumaan jo aikaa sitten. Töistä tulikin mieleeni, että Orangessa käydessämme näin sattumalta paikallisen klubin logon, joka vaikutti kumman tutulta. Katso tästä.

Greg ja Jack olivat tänään ostoksilla, ja tulivat takaisin riemuissaan. Molemmat olivat saaneet hienot uudet lelut. Greg sai DVD-soittimen, koska vanha oli sanonut sopimuksensa irti. On se kyllä Jackinkin lelu, pojasta kun on tullut varsinainen telkkarin orja, ja haluaa katsella piirrettyjään aina vain uudestaan. Naureskelin vähän (salaa) Gregin pettymykselle, kun kaukosäätimestä ei löytynyt volyymi-nappulaa. Joudumme nyt käyttämään stereoiden kaukosäädintä lisänä, voi miten hankalaa. Jack taas sai muovisen ja värikkään ruohonleikkurin, jotta pääsee auttamaan Daddyä nurmikon leikkuussa. Greg-parka on joutunut leikkaamaan ruohon yksin koko kesän, kun olen valittanut liiasta kuumuudesta ja vatsan painosta. Yksi niistä tilanteista, jolloin on mukavaa, kun ihmiset uskovat raskauden hankaluuteen. Ei tarvitse selitellä sen enempää.

Minä nukuin mahtavat neljän tunnin päiväunet poikien ollessa kaupungilla. Jäi taas nukkuminen vähemmälle viime yönä, kun kylkiluita särki niin pahasti, että kun viimein löysin mukavan asennon, olin sohvalla takaperin polvillani, otsa ja käsivarret selkänojan varassa. Tai ei se kyllä kovin mukavaa ollut. En voinut ottaa särkylääkettäkään, koska olin ottanut närästyslääkettä, jo toinen lääkitys, jonka käyttöön olen viimein taipunut. Greg naureskelee, että kohta varmaan nappailen pillereitä samaan tahtiin kuin hän.
Aikaisin aamulla taas heräsin jalkakramppeihin, yksi jalkaterässä ja toinen pohkeessa, samassa jalassa mutta eri puolilla, niin että kun toista kramppia yritti venyttää, toinen vain paheni. Kutsuin Gregin apuun, ja yhdessä me vääntelimme raajojani eri asentoihin. Näin myöhemmin ajateltuna me olimme varmasti huvittava näky, mutta silloin ei kyllä naurattanut lainkaan. Lähinnä itketti.

Ulkona tomumyrsky on nyt loppunut, mutta sateita ei vain näy. Ehkä sitten ensi kerralla.

Melkein pääsiäinen

Sain laitettua kuvan vatsastani edellisen sivun ("6vkoa jäljellä") alkuun, vaikka ensin olikin pieniä vaikeuksia. Kone väitti, ettei blogiin saa laittaa kuin tietyn määrän kuvia/tekstiä. Olisi voinut kertoa moisesta säännöstä etukäteen! Poistin siis vanhoista jutuista pari kuvaa, ja nyt vatsakuvan pitäisi näkyä siellä. Onkohan Kaarina tai joku muu keksinyt tavan lisätä kuvamäärää? Auttaisikohan, jos liittäisi kuvan aivan pienenä, ja sitten halukkaat voivat vain klikata sen suuremmaksi?

Pihapiirissämme näkyy merkkejä pääsiäiseen valmistautumisesta. Kanahäkin pohjalla piipertää vastakuoriutuneita tipuja, ja talon alta kuuluu kissanpentujen vikinää. On aivan keväinen tunnelma, paahtavasta helteestä ja syksystä huolimatta. Olen yrittänyt löytää kaupoista valkokuorisia kananmunia maalattavaksi, mutta ne ovat melkoisia harvinaisuuksia täällä. Ja tumman ruskeassa kuoressa ei oikein näy värit kunnolla. Suklaamuniakin tuli hankittua oikein iso pussillinen, mutta ne on kyllä kaikki jo syöty... Tarkemmin sanottuna minä olen syönyt. Jack-paralle täytyy hankkia lisää, pääsiäissunnuntain aarteenetsintää varten. Vauvanalku taas on kauttani saanut jo ihan tarpeeksi. Alkuillasta kun syö muutaman suklaamunan, niin se tuntuu ehtivän vauvan elimistöön juuri ajoissa siihen mennessä, kun yritän mennä nukkumaan... Ikävä kyllä asialle ei voi tehdä mitään, sillä suklaanhimollani on oma tiukka aikataulunsa, jota ei voi muuttaa. Eipä silti, olen saanut nyt nukuttua paljon paremmin, kun parina iltana olen taipunut ottamaan särkylääkkeen, eivätkä jalat ole siis vaivanneet.

Kotiliesi tuli perjantaina (kiitos taas kerran, isä ja äiti), ja siinäkin oli ihania pääsiäisruokareseptejä. Tekisi mieli kokeilla niitä kaikkia, jos vain jaksaisin... Ja monestihan käy niin, että juhlaruokien ainesosat ovat kausittaisia, ja täällä onkin väärä kausi.

Olimme eilen kylillä retkellä. Pidimme piknikkiä puistossa joen varrella, ja Jack syötti sorsia ja lennätti paperilennokkia. Oli melko kuuma, 38 astetta, mutta puiden alla varjossa oli ihan mukavaa. Kotimatkalla Jack söi suklaapupua, joka suli kuumuudessa aivan totaalisesti, sillä auton ilmastointi ei taaskaan toimi. Korjautimme sen vasta muutama kuukausi sitten, mutta siellä on ilmeisesti jokin vuoto, jota eivät löytäneet. Maanantaina saavat kyllä luvan korjata sen uudestaan. Sen vuoksi me eilen sinne kaupunkiinkin alun perin menimme. Olin jo valmiina räjähtämään korjaajalle, että tämän vatsan kanssa on muutenkin tarpeeksi kuuma ja epämukava olo, ja etten suostu lähtemään minnekään ennen kuin saavat ilmastoinnin kuntoon. Ja ettei kannata väittää vastaan, sillä yritys väitellä loogisesti raskaana olevan naisen kanssa on joka tapauksessa tuhoon tuomittu ajatus. Äijä ei kuitenkaan ollut paikalla, joten kaikki aggression-keräilyni meni aivan hukkaan. Turhauttavaa.

Pääsiäisestä muuten vielä sen verran, että pitkänä perjantaina olemme menossa kameli-raveihin. Se on pienen kylämme vuosittainen tapahtuma, johon tulee kameleita ympäri manteretta kilpailemaan. Tunnelma on kuitenkin erilainen kuin hevosraveissa, sillä mitään virallista vedonlyöntiä tai suurta palkintoa ei ole, ja kaikki ovat mukana lähinnä huumorilla. Paikalta löytyy jäätelö-, nakki- ja krääsäkojuja, lasten juoksukilpailuja, karuselleja, perheitä piknikillä ja nuorisoa oluttölkit kädessä. Ja tietysti paljon hauskoja kameleita. Viime vuonna pääsimme paikallislehteenkin, kun reportteri otti meistä kuvan!

Jack on muuten tänään tehnyt ensimmäiset täydellisen pyöreät muovailuvaha-pallonsa! Matojen ja käärmeiden rullaaminen on onnistunut jo kauan, mutta pallon pyörittäminen on ollut aika hankalaa, tähän asti. Yksi maailman ihanimpia asioita, nähdä yllätyksen, ilon ja ylpeyden ilmeen lapsensa kasvoilla hänen oivaltaessaan uuden asian. Ja yhä uusia oivalluksiahan tapahtuu pienen lapsen elämässä päivittäin, joten vanhemmat saavat jatkuvasti olla ihastuksissaan.

6 vkoa jäljellä

Kaarinan ja Ilman pitäisi tänään olla jo kotona Suomessa! Koko perhe taitaa huokaista helpotuksesta kanssani. Eilen Jack sai vielä postia Kiinasta, ja oli tavattoman huolestunut, että saako hän itse tuoda sen sisään kotiin. Kävi kiireesti (oma-aloitteisesti!) pesemässä tahmaiset kätensä, ennen kuin ryhtyi tutkimaan kirjekuorta tarkemmin. Ensimmäiseksi hienot postimerkit saivat kyytiä, yksi kerrallaan ne aseteltiin keittiön tuolille. Sitten aukesi itse kuori, ja tässä vaiheessa äidin täytyi olla tarkkana, ettei sisältökin repeytyisi. Kuoresta löytyi punainen nalle-perhonen, jonka siivet lepattivat upeasti. Päivällisen jälkeen poika oli jo sen verran rauhoittunut, että pystyi keskittymään vaativampiin tehtäviin, kuten esim. kaivamaan esiin perhosen sisään kätketyt valokuvat. Riemastuneena Jack nosti molemmat kädet korkealle pään yläpuolelle ja huusi "H E I I I I I I I I !" On oppinut tuon tavan hoidossa.

Greg löysi maatilan toisesta päästä nuoren sorsanpojan, jonka vanhemmat olivat kuulemma jälkien perusteella päätyneet ketun hampaisiin. Ja kuten aina tällaisissa tilanteissa, Greg ei hennonut jättää sitä oman onnensa nojaan, vaan halusi nähdä, josko se vielä siitä tokenisi. Sorsa siis muutti hetkeksi pihamme nurkkaan, ja uiskenteli siellä pienessä altaassaan sen päivän. Seuraavana aamuna raukka oli kuitenkin lentänyt sorsien taivaaseen. Jack ei sitä suuremmin ihmetellyt, mutta Lauri-parka oli aivan mykistynyt. Sen mielestä oli ollut niin jännittävää, kun oli saanut uuden naapurin ihan koppinsa lähettyville.

Greg otti Jackin ulos töihin, ja sillä aikaa minä hyökkäsin lelukaaoksen keskelle. Lajittelin Jackin lukemattomat lelut, ja pakkasin niistä yli puolet laatikoihin komeroon piiloon. Niitä voi sitten myöhemmin ottaa sieltä vuorotellen esiin, eikä tarvitse enää imuroida aivan yhtä monen lattialla lojuvan lelukopan seassa. Vähän enemmän tilaa uuden vauvankin lojua. Olin kyllä tehnyt saman homman jo viime vuonna, mutta ne lelut näyttävät lisääntyvän itsestään sellaista vaihtia, ettei äiti pysy enää perässä. Jack on kyllä hirvittävä lellikakara, ja varsinkin jouluna huomasi, miten tämän pallonpuoliskon suvussa ei ole muita yhtä pieniä lapsia. Kaikki sedät, tädit ja serkut haluavat antaa muutaman lahjan, ja Grandmalta kotiin ajaessa autossa oli aikamoinen tungos. (Kaiken lisäksi muutaman tädin ja sedän mielestä on ylettömän hauskaa antaa mahdollisimman äänekkäitä leluja, esim. rumpuja ja patterilla toimivia ulisevia laitteita!) Eivätkä joulut ja syntymäpäivät ole ainoita krääsän-kerääntymispäiviä. Ei ole kovinkaan harvinaista, että esim. myyjäisten ja kirpputorien mummot antavat Jackille jotakin pientä mukaan, ja jopa ruokakaupan lihatiskinkin setä antaa yleensä nakin evääksi. Jackkin osaa sanoa hyvin selkeästi "lellikakala".

Ostin uuden ison liotus-ämpärin tulevia vaippa- ja muita tarpeita varten. Tarkoitus on saada kaikki vanhat vaipat, pyyhkeet ja pesulaput valkaistua ja pestyä hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa (25.4.08). Saa nähdä miten onnistuu... Pitäisi myös käydä läpi kaikki muutkin tavarat, rattaat, helistimet, pinnasänky, peitot, vaatteet, jne. Ja autoon tarvitaan vastasyntyneiden turvaistuin. Täällä ei edes päästetä sairaalasta kotiin, jos autossa ei ole tarkastettua ja hyväksyttyä koppaa. Jackin kanssa oli helppoa, koska Bathurstin sairaala lainasi kopan panttia vastaan 6 kuuksi. Nyt on kyseessä eri sairaala, paljon pienemmässä kaupungissa, joten mitään vastaavaa järjestelyä ei ilmeisesti ole.

Kävin keskiviikkona synnytyslääkärin luona rutiinitarkastuksessa.Täällä ei käydä äitiysneuvolassa vaan aina oman synnytyslääkärin luona. Näin pienessä kaupungissa on vain kaksi synnytyslääkäriä, joista toisella on käsi poikki, joten on helppo arvata etukäteen, kuka tulee synnytykseen mukaan. Mukavaa, kun voi luottaa siihen, että paikalla tulee olemaan oma tuttu lääkäri.
Vauvan pää on suoraan alaspäin, mutta ei ole vielä laskeutunut. Tiedossa on siis luultavasti vielä runsaasti potkiskelua ja myllerrystä, yleensä silloin kun yritän nukkua. Kaikki on siis hyvin, paitsi mitä nyt pientä pigmenttimuutosta takamuksessa. Ainakin Dr Pereira oli sitä mieltä. Itse epäilen kyllä jonkinlaista ihonalaista veripakkaumaa, jonka on aiheuttanut liiallinen istuskelu ja makoilu... Sitä on nimittäin tultu tehtyä aika tavalla lähiaikoina. Niin että kotona Suomessa äiti voi lopettaa hermoilun, olen kyllä levännyt ihan tarpeeksi!

Vesiasioita

Torstaina ison traktorikatoksen uusi vesitankki halkesi pohjasta. Se on lähes uusi, vain n.1½ vuotta vanha, joten kysessä täytyy olla valmistusvirhe, joka ei vain ole ilmennyt aikaisemmin, koska tankki ei ole koskaan ennen ollut täynnä, sateiden puuttuessa. Greg huomasi vuodon myöhään iltapäivällä, ja seuraavana aamuna yritti ottaa valmistajaan yhteyttä, tuloksetta. Halkeama on vain pieni, mutta vettä tihkuu kuitenkin läpi sellaista tahtia, että se kannattaa yrittää ottaa jotenkin käyttöön. Varsinkin kun pelkäämme sen halkeavan yhä enemmän. Greg siis veti uudet putket katokselta pihaan, ja pumppasi talon omat tankit täyteen. Loppuvesiä olemme sitten ohjanneet ruskealle pihanurmikolle sadettimilla, ja vettä riittää sadettimeen vielä tänäänkin, tosin jo pienemmällä paineella, vaikka nyt on jo tiistai. Harmittaa suunnattomasti, koska olin ollut niin tyytyväinen uudesta tankista, siellä oli meidän vara-vetemme, joka riittäisi vielä pitkään senkin jälkeen kun talon omat tankit ovat jo tyhjentyneet. (Onhan meillä vielä kaivovesikin, mutta se on sen verran mineraalipitoista, että paljon mieluummin me sadevettä käytämme.)

Tänään vihdoin Greg sai langan päähän jonkun, joka toivottavasti osaa korjata asian. Tankilla on 25 vuoden takuu, ja valmistaja oli erittäin anteeksipyytelevä. Varsikin, kun ymmärsivät, että kyseessä on yksi osavaltion kuivimmista alueista. Nyt sitten vain odottelemme, että joku tekee asialle jotakin. Pelkkään ilmoituksen käsittelyyn menee kuulemma pari päivää, mikä mielestäni kuulostaa aika oudolta. Mitä jos tämä olisi ainoa tankkimme?

Perjantaina Jack oli taas hoidossa koko päivän. Olin aamupäivän ostoksilla kaupungissa, ja loppupäivä menikin sitten valokuvia lajitellessa. Suunnitelmissa oli tietenkin saada paljon muitakin asioita tehdyksi, mutta eihän se aika sitten riittänytkään. Nyt ovat sitten kuvat albumissa, alkaen Australiaan muutosta päättyen toistaiseksi jouluun 2005. Pitää ostaa vielä ainakin yksi albumi lisää...

lllalla sain myös viimein varpaan kynnet leikattua ja jalat raspattua! Oli se kyllä aikamoinen urakka, kun ei oikein yllä vatsan yli, ja jos oikein kurottelee, niin selkää särkee ja vatsa, kylkiluut ja keuhkot menevät lyttyyn, ja tulee hirvittävä närästys. Kyky ylettää omiin varpaisiinsa. Yksi niitä asioita, joita ei oikein osaa arvostaa, ennen kuin sen menettää. Koko hommaan meni yhteensä lähes pari tuntia, kun piti koko ajan pitää taukoa. Päätin, että ensi kerralla laitan kyllä Gregin töihin. Koko tämä hankaluushan on kuitenkin vain hänen syytään!

Viikonlopun aikana Greg ja Jack kaivoivat pitkän uoman kivikovaan kuivaan maahan, traktorikatokselta pihaan, johon sitten saadaan uudet putket turvaan. Jäävät sinne pysyvästi, jotta sitten joskus tulevaisuudessa saamme pumpattua (uudesta) tankista taloon vettä. Jack on aina hurjan ylpeä, kun pääsee auttamaan Daddyä töihin. Illalla nukkumaan mennessä puhumme päivän tapahtumista, ja pojan kasvot kirkastuvat, kun hän kertoo siitä miten sai kaivaa maata Daddyn kanssa, vaikka se olikin tosi hankalaa...

Maanantaina äiti-lapsi-kerho tapasi kunnan uima-altaalla. Taisi olla vasta Jackin toinen kerta koko elämän aikana, kun pääsi kunnolla "uimaan". En oikein luottanut omaan tasapainooni ja ketteryyteeni, joten Greg oli myös mukana, Jackin hengenpelastajana. Ensin kuului kyllä pientä napinaa, että olisi tässä kyllä töitäkin tehtävänä, mutta eipä niitä kovin kauaa kuulunut... Toiset äidit näyttivät vähän kateellisilta, kun muilla isillä ei ole mahdollisuutta moiseen ylellisyyteen. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun olin tavattoman tyytyväinen tilanteeseemme, että Gregillä ja Jackillä on mahdollisuus tehdä niin paljon asioita yhdessä.


Uima-altaalla oli ihanaa, varsinkin Jackin mielestä, joka oli niin innoissaan, että unohti kahdesti, että pitäisi mennä vessaan. Onneksi oli vara-uikkareita ja -shortseja mukana. Isossa altaassa oli aluksi vähän pelottavaa, mutta lasten- ja varsinkin kahluuallas suihkulähteineen ja liukumäkineen olivat ylivetoja! Välillä syötiin grillimakkaraa, ja sitten kiireesti takaisin polskimaan!

Iltapäivällä Jackillä oli vatsa kipeänä, oli luultavasti niellyt liikaa kloorivettä. Juttelimme asiasta uudestaan.
Äiti- "Ei uimavettä voi juoda. Siitä tulee maha kipeeks."
Jack- "Nii."
Äiti- "Voiks uimavettä juoda?"
Jack- "?"
Äiti- "Voiks uimavettä juoda?"
Jack- "?...Ei." (hymyilee ylpeänä kun ymmärtää tienneensä oikean vastauksen)
Äiti- "No voiks uimavettä sitte laittaa suuhun?"
Jack- "Nii."

Herätyskello

Keskiviikkona aamulla meillä oli herätyskello soimassa! Tuntuipa kummalliselta edellisenä iltana, kun en oikein muistanut, mitä nappuloita pitikään painaa, jotta sai herätysajan asetettua. Vielä kummallisemmalta tuntui aamulla, kun kuulin hirvittävän kimeän piipityksen ja muistin, että entisessä elämässäni heräsin moiseen ääneen joka ikinen aamu. Onneksi olin jo valmiiksi hereillä, olisihan ollut kurja alku päivälle, jos se olisi alkanut maailman ärsyttävimmällä äänellä. Jalkani särkivät taas niin pahasti viime yönä, etten saanut oikein nukuttua, jumppaamisesta, venyttelystä ja hieronnasta huolimatta.

Syynä aikaiseen nousuun oli retkemme Orangen kaupunkiin. Greg kävi verenkierron stressitestissä, ja siellä piti olla jo ennen aamu-yhdeksää. Testissä Gregin verisuoniin pumpataan säteilevää "värjäysainetta", jonka kulkua suonistossa sitten seurataan rasitustestin yhteydessä. Olin ollut hieman huolissani, että miten Jack jaksaa nousta aikaisin ja lähteä heti suoraa päätä hoitoon. Ihan tyytyväiseltähän tuo vaikutti, eikä olisi jaksanut odottaa, että olisimme jo perillä. Autostakin hyppäsi ulos sellaista vauhtia, että meinasi kaatua nenälleen.

Klinikan nimi oli "Nuclear images" tai jotain sinne päin. Tuntui aika hurjalta jättää Greg moiseen paikkaan testeihin. Minua ei olisi huolittu sinne lainkaan, paitsi odotushuoneeseen, ettei pullottava vatsani saisi liikaa säteilyä. Yli neljän tunnin istuminen ja odottaminen ei kuitenkaan kiinnostanut, joten lähdin kaupungille kävelemään. Onneksi olimme kävelymatkan päässä keskustasta, ettei tarvinnut lähteä autolla seikkailemaan vieraassa kaupungissa. En ole vieläkään kovin itsevarma, kun tulee kyse autoilusta tien väärällä puolella...

Löysin kaupoista mm. halpoja valokuva-albumeita ja muuta pientä tarpeellista, jota ei ikinä tulisi muuten etsittyä. Jackillekin löytyi pienen pieni taskulamppu, ettei aina tulisi kinaa siitä, että saako aikuisten taskulamppuihin koskea vai ei. Oli mukavaa seikkailla vieraassa paikassa kaikessa rauhassa, ja ennen kaikkea aivan yksin. Harvinaista herkkua.

Greg selvisi hengissä sädetyksistä, ja kotimatka meni sitten rattoisasti takapenkillä istuen. (Olin alun perin lähtenyt mukaan mukamas paluumatkan kuskiksi, mikäli siihen olisi tarvetta. Ei kuulemma ollut tarvetta.) En saa istua Gregin vieressä kolmeen päivään, tai muutenkaan olla lähellä. Greg ei saa esim. nostaa Jackiä syliin eikä antaa pusuja, ja joutuu nukkumaan vierashuoneessa. Kyse on kuulemma samasta säteilymäärästä, kuin mitä kuka tahansa saa pitkän lentomatkan aikana. Jäi vähän epäselväksi, miksei näitä varotoimia tarvita silloin? Sydänlääkärin pitäisi soittaa testin tuloksista loppuviikosta tai ensi viikon alussa.

Herätyskellon aloittamasta päivästä tuli loppujen lopuksi kuitenkin ihan kohtuullinen. Jackilläkin oli ollut niin mahtava päivä, ettei olisi halunnut hoidosta kotiin ollenkaan. Kunnes näki taskulampun. Lahjonta on helppoa.

Syksy alkaa

Greg on juuri lastaamassa lehmiä rekan kyytiin, ovat menossa valmiiksi kaupunkiin huomista karjahuutokauppaa varten. Jack on päiväunilla, nukahti suoraa päätä, vaikka miten valitteli, ettei nukuta yhtään. Nuha on alkanut viimein helpottaa.


Perjantaina päiväkodissa Jackillä oli noussut lievä lämpö, ja ajoittain "sattuu korvaan", mutta olemme arvelleet sen johtuvan lähinnä hampaiden puhkeamisesta. Jo olisi aikakin, poikaparka ei vieläkään ole päässyt kunnolla nauttimaan rapeiden ja kovien ruokien rouskuttelusta poskihampailla. Kysyin asiasta äiti-lapsi-kerhon sairaanhoitajalta, joka vain naurahti, että kyllä ne kaikki hampaat sieltä tulevat, sitten kun ovat tullakseen. Heather on monesti osoittanut osaamisensa siihen malliin, että nykyisin luotan hänen mielipiteeseensä enemmän kuin lääkärin. En siis aio miettiä Jackin hampaita sen enempää.


Perjantai oli virallisesti kesän viimeinen päivä. Täällä eivät vuodenajat erotu toisistaan niin selvästi, ja jostain syystä paikalliset ovat todenneet tarpeelliseksi asettaa tarkat aikarajat, niin että esim. syksy alkaa joka vuosi 1.3., säästä tai luonnon tilasta riippumatta. Perjantai oli ensimmäinen viileä päivä pitkään aikaan, ja minullakin oli pitkät housut jalassa koko päivän. Sellaiset ohuet puuvillaiset vain, mutta pitkät housut joka tapauksessa. Olen ollut pelkissä hellemekoissa niin monta kuukautta, että tuntui oudolta pitää mitään, missä on vyötärönauha. Enkä usko sen johtuneen vain vatsani koosta, vaan ihan pelkästään siitä, että vyötärön ympärillä ylipäänsä oli mitään. Ja kengätkin minulla oli jalassa aamulla. Varpaat eivät ole moiseen ahtauteen tottuneet, ja ahdistuivat melko pahasti moisesta vangitsemisesta. Tuli hirvittävä kiire kotiin pelastamaan jalkaparat klaustrofobia-kohtaukselta. Pitää ruveta vähitellen harjoittelemaan viileän kelin vaatetusta, ettei tule toista yhtä shokeeraavaa kokemusta...

Mukavaa, kun on viileämmät kelit tulossa. Kukkapenkit ja varsinkin kasvimaa ovat aivan surkeassa kunnossa, kun en auringon paahteessa ole oikein jaksanut kuopia niissä suuren vatsani kanssa. Kasvimaalla on tällä hetkellä ainoastaan muutamia tomaatteja ja kevätsipuleita kasvamassa. Niin ja tietysti rikkaruohoja. Alkaa olla kohta aika istuttaa talvisato, jos vain saan aikaiseksi. Ajattelin tehdä kakkospenkin laiskan emännän menetelmällä, kaivamatta. Siitäkin on niin monenlaisia mielipiteitä olemassa, että taidan vain valita jonkinlaisen keskitien. Sanomalehtiä pohjalle, ja sitten kerroksittain olkia, lantaa ja kompostimultaa. Ei kai se nyt niin vaikeaa voi olla?

Kevätsipuleista muuten Joy-anoppi opetti, että kaupasta ostetuista nipuista leikataan juurien mukana tuuman verran myös vartta, jotka sitten painetaan multaan. Sillä ei ole mitään merkitystä, ovatko juuret pienen, kuivan ja kuolleen näköiset. Ne kasvattavat pian uudet varret, jotka ovat hieman paksumpia ja vahvemman makuisia kuin alkuperäiset, ja joista riittää sopan maustetta viikkokausiksi.

Annien vatsa on alkanut pullottamaan siihen malliin, että taitaa olla kili tai kaksi kohta tulossa. Annie on todella kaunis ja lempeäluonteinen vuohi-prinsessamme, joka sai nimensä siitä, että syntyi häidemme ensimmäisenä vuosipäivänä (anniversary). Annie taitaa muuten olla vuohista ainoa, joka ei ole koskaan ollut tuhma.

Puhuin Kaarinan kanssa puhelimessa, ja yllätyin miten nopeasti aika on kulunut. Ovat Ilman kanssa lähdössä takaisin Suomeen jo 9 päivän kuluttua. Nyt alkaa vain olla kiire puhua puhelimessa, sillä halpa puhelinkorttini on ilmeisesti halpa käyttää ainoastaan Kiinan-puheluihin, ja sillä on jäljellä vielä yli 500 minuuttia! Toivottavasti Kaarinalla ei ole kovasti kiireitä iltaisin, jotta ehtii istua puhelimessa... Kaarinan Kiinanmatkasta kiinnostuneille lisätietoja löytyy tästä.