Tärkeitä ihmisiä

Tämä viikko on alkanut aivan surkeasti. Maanantaina olimme jumppakerhossa, ja kotiin tullessa Jack kertoi daddylle, ettei siellä ollut kivaa. Luulimme pojan vitsailevan, kunnes myöhemmin iltapusujen yhteydessä koko surkeus varovaisesti purkautui ulos. Jack oli pyytänyt minua vahtimaan isoa palloa sillä aikaa kun hän leikki jollain muulla lelulla. Eräs toinen poika oli kuitenkin tarvinnut isoa palloa juuri silloin, ja mitään ajattelematta annoin sen pois. Enkä ollut ymmärtänyt selittää sitä Jackille silloin. Jack oli täysin ymmällään, miksi äiti oli ollut niin välinpitämätön hänen tunteistaan, oliko hän niin arvoton, vai miksi moinen julma kohtelu oli hänen niskaansa kaadettu. Oli kauhea tunne tajuta, että olin aiheuttanut pienelle rakkaalleni valtavaa sydänsurua, ja hän oli joutunut kantamaan sitä yksin koko päivän. Niinpä nukkumaan meno lykkääntyi huomattavasti, kun pyytelin anteeksi ja yritin selittää sellaisia käsitteitä kuin varaaminen ja panttaaminen, ja että sellainen on tuhmaa. Lopulta Jack vaikutti huojentuneelta ja nukahti heti sen jälkeen. Itselläni oli sinä iltana vaikeuksia nukahtaa, niin paha mieli jäi. Lapsi parkani.

Tiistaina oli aivan yhtä surkeaa. Lähdin ulos kävelylle haukkaamaan raitista ilmaa, ja kysyin Jackiltä, haluaako hän lähteä mukaan. Poika kuitenkin halusi jäädä sisälle daddyn ja pikkuveljen kanssa. Kun tulin takaisin tunnin kuluttua, ilmeni, että Jack olisi sittenkin halunnut lähteä ulos kanssani. Hän oli itkenyt pitkään perääni, kunnes oli lopulta lähtenyt pihalle katsomaan, löytyykö äiti sieltä. Ei ollut löytynyt, ja niinpä daddy oli löytänyt sydäntä särkevästi itkevän pienen pojan pihaportilta. Sain ihania pitkiä halauksia, ja kerroin missä olin ollut. Sitten menin keittämään teetä, ja Jack parka juoksi perässäni keittiöön itku kurkussa, luuli taas kadottaneensa minut. Ja taas sain ihania pitkiä halauksia. Tuntuu mukavalta olla niin tärkeä.