Pihan tapahtumia

Vuosi sitten istutetussa viikunapuun taimessa on kaksi viikunaa! Toisen olivat ötökät järsineet, mutta toinen on vielä raaka ja hyvässä kunnossa. Emme ole siis vielä päässeet niitä maistelemaan, mutta tuntuu kuitenkin upealta, että tämän kuivuudenkin keskellä edes yksi puu jo tuottaa hedelmää. Samoin pihan ympärille tuuli- ja tomuaidaksi istutetut 128 puuta ja pensasta ovat melkein kaikki vielä hengissä, ja osa on oikein riehaantunut kasvamaan. Kiitos Johkulle istutus-kolojen kaivamisesta! Ei mennyt työ hukkaan.

Markilta saadut rosmariinin oksat olivat juurtuneet ruukkuun ja kasvaneet jo kaksinkertaisiksi, ja eilen vihdoinkin istutimme ne kukkapenkkiin. Jack auttoi innoissaan, kaivoi oikein komean kuopan niitä varten. Saman tien leikkelimme myös sitruunan tuoksuisesta pelakuusta oksia, ja pistelimme niitä multaan kasvattamaan juuria. Tai siis äiti leikkeli ja Jack istutti ja kasteli (vaikka kastelukannu olikin tosi iso ja painava, niin että vettä roiskui vähän muuallekin kuin ruukkuun). Oli siinä meillä ylpeyden aihetta, kun esittelimme Daddylle myöhemmin hienoa saavutustamme.

Ripustin pyykkejä ulkona Jackin avustuksella, yksi pyykkipoika kerrallaan. Yhtäkkiä kuulimme kauheata vinkunaa jostakin kanahäkin takaa. Äijät menivät tutkimaan asiaa, ja sieltä löytyikin Bearin neljä kissanpoikaa, jotka olivat tipahtaneet puusta! Bear oli aikaisemmin siirtänyt ne talon alta onttovartisen puun latvaan, ja olimme jo olleet huolissamme, että nyt ne ovat joutuneet lopullisesti hukkaan, ja pääsevät vielä villiintymään. Nyt Bear siis hätäisenä juoksi pihan poikki yksi poikanen suussaan, takaisin taloa kohti, ja minä hätäännyin, että menevät taas talon alle jemmaan, josta niitä ei enää saa pois. (Emme aio pitää pentuja, vaan ne on tarkoitus lähiaikoina lähettää paremmille metsästysmaille.) Siinä me siis kaikki hätäilimme, Bear painavan lastinsa kanssa edellä ja minä vatsani kanssa lyllertäen perässä, ja hännän huippuna Jack, joka halusi vain silittää vauvakissaa. Taustalla Greg kiipeämässä puuhun saalistamaan loppuja pentuja. Viime hetkellä saimme kissat kiinni, ja vähän aikaa ihmeteltyään Bear lähti hakemaan seuraavaa poikastaan. Sillä kertaa se jo tiesi varoa meitä, ja pääsi livahtamaan ohitsemme talolle asti. Voi ei, sanoi Jack pettyneenä. Mutta eiväthän ne minnekään talon alle hävinneet, vaan verannalle! Kyllä meitä nyt huvitti moinen hätääntynyt säntäily, kun olisimme voineet vain ihan rauhassa odotella, että Bear tuo itse omat poikasensa uuteen kotiin. Hain varastosta puulaatikon, jossa edellinen pentue oli majaillut, ja Jack laittoi vielä pahvista lisäaitaa vauvojen suojaksi. Siellä ne nyt nukkuvat verannan nurkassa.