Laurin lirviö

Keskiviikkona oli juhlapäivä, Jack oli nukkunut päiväunet hoidossa! Eli ilta ei mennyt valitteluksi kenenkään puolelta. Tai ei olisi mennyt, ellei Jackin nenä olisi vuotanut niin hurjaa vauhtia. Seuraava yö menikin sitten nenää niistäessä ja tyynyliinan päällistä vaihtaessa. (Ja sitäkin seuraava yö.) Eilinen siis kului unenhorteessa kaikkien osalta, oikea laiskottelupäivä piirrettyjä tuijottaen ja hiljaisia leikkejä leikkien. Greg kävi tekemässä jotain töitäkin, mutten oikein jaksanut kiinnittää huomiota siihen, että mitä töitä.

Jackin koiranpentu Lauri on kärsimässä rangaistustaan, traktorivajan kupeessa tiukasti lieassa kiinni. Oli saanut yhden kanoista hampaisiinsa, ja jäi hölmöläinen kiinni itse teosta. Tämä taisi olla kyllä jo toinen kohtalonsa tavannut kana, mutta ensimmäisellä kerralla ei ollut todisteita syyllisestä. Toivottavasti Lauri nyt osaa ottaa opikseen, eikä ole vielä kunnolla päässyt tuoreen kanan makuun. Greg kyllä väittää, että yleensä jos koira kerran ihastuu kananjahtaamiseen, se tulee olemaan kanantappaja koko loppuelämänsä, eikä sellaisia meille huolita. Asia olisi tietysti yksinkertaisempi hoitaa, jollei Jack olisi jo niin kiintynyt Lauriin... Minusta on tainnut tulla oikea maalais-akka, mikäli edellinen lause lasketaan merkitykelliseksi.

Tänään kaupungilla käydessä kuljimme kebab-ravintolan ohi, jossa Chatham oli juuri saanut lastin tuoreita libanonilaisia pita-leipiä varastoonsa. Ostimme heti pari isoa pakettia, paljon parempia ja halvempia kuin supermarketissa myytävät. Chatham nauroi koko ajatukselle, nehän myyvät siellä australialaisten tekemää leipää, eihän sellaista kannata ostaa. Pitan tuoksu oli täsmälleen sama kuin Kyproksella silloin aikanaan, kun aamuhämärissä töihin kävellessä pysähdyin leipomon kohdalle ostamaan jokapäiväisen leipäni. Nämä libanonilaiset tosin ovat suurempia ja paperinohuita, sellaisia joista saa ihania "tortilloja". Ja tietysti sipsejä, suolaiset pikkupurtavat kun ovat tämänhetkisen elämäni pääosassa. Näitä pitää saada tänä iltana

• Leikkaa pitat sopivan kokoisiksi kolmioiksi, levitä pellille, ruiskuta/sivele päälle (oliivi)öljyä ja ripottele suolaa. Paista uunissa (mikä vain lämpötila käy) pikaisesti, niin että saavat vain vähän lisäväriä, ja kuivuvat rapeiksi. Kuivuminen jatkuu tietysti vielä jälkeenkin päin. Ja suolan lisäksi voi käyttää myös mausteita.
  

Ulkoa kantautui juuri veden loiskeen ääntä, ja ryntäsin heti katsomaan, mistä se oikein tulee, se kun ei ole ihan jokapäiväinen ääni täällä. Blueó (hevonen) on patoaltaassa vatsaansa myöten, ja potkii ja roiskii nyt siellä, vähän ihmeissään, mutta selvästi nauttien. Nick seisoo rannalla ja päristelee, ei taida uskaltaa mukaan leikkimään?

Nyt taitaa olla aika nousta taas ylös nojatuolista ja ruveta tekemään jotakin hyödyllistä. Greg osti aikaisemmin laatikollisen ihania mangoja, mutta nyt alkaa näyttämään siltä, ettemme ehdi syömään niitä, ennen kuin menevät ylikypsiksi. Yritän laittaa niistä hilloa, tai ehkä osan vain kiehautan ja laitan pakkaseen. Saa nähdä miten onnistuu, Jackin nenän-niistojen ja -rasvauksen lomassa.