Bloggauksen harjoittelua

Kaarinan ohjeiden mukaisesti uskaltauduin kokeilemaan blogin tekemistä, ja pienten alkuvaikeuksien ja monien kokeiluyritysten jälkeen alan vihdoin ymmärtää mitä pieni läppäriparkani yrittää minulle selittää. Onneksi Sakke oli valinnut kärsivällisen laitteen.

Aamupäivä meni tiskatessa, imuroidessa ja lattioita pyyhkiessä. Jack oli kovasti apuna ja nosteli sohvatyynyjä, jotta pääsin niiden alla lymyilevien leivänmurusten kimppuun, ja odotteli sitten kärsivällisesti, että olisi hänen vuoronsa pestä kylppärin ja vierashuoneen lattiat.

Nyt Jack on päiväunilla ja Greg taas ulkona, tarkistamassa karjan juottoaltaita ja mäen vesitankkia. Nautin hiljaisuudesta. Ulkona on hiostavan kuuma, joten pyykit kuivuvat tunnissa narulla. Täällä sisällä on mukavan viileää ja ilmastointi hyrisee täysillä. Teekuppi on jo tyhjä. Tekisi mieli kahvia, mutta olen jo juonut yhden kupillisen tänään, enkä salli itselleni kuin yhden päivässä.

Vatsassa potkii ja möyrii, samoin kuin viime yönä. Olo alkaa olla jo varsin pönäkkä, vaikka on menossa vasta 31. viikko. Varsinkin öisin on ollut vaikeaa löytää mukavaa asentoa, ja jalat usein särkevät ja kramppaavat. Silloin ei auta muu kuin nousta ylös ja jumpata ja venytellä vähän, silmät edelleen kiinni, ja laatikostosta kiinni pitäen, jotten unenpöpperössä kaatuisi. On tuo kropan painopistekin siirtynyt sen verran, ettei tasapainoon ole oikein luottamista. (Greg hankki suihkuunkin liukastumisen-esto-alustan, ja tunsin itseni aika vanhaksi ja kömpelöksi.)


Myöhemmin, paljon myöhemmin.
No niinhän siinä sitten kävi, että kun suljin blogin ja yritin mennä takaisin muokkaamaan sitä, typerä kone väitti, ettei minua ole olemassa. Kesti sitten hetkisen, ennen kuin suostui myöntämään olleensa väärässä. Nyt on olo kuin voittajalla taas, ja onnistuin siirtämään ultraäänikuvankin oikealle paikalleen. Taitaa olla aika lähetellä kehumeilejä perheelle ja muille mahdollisesti kiinnostuneille, jotta osaavat tulla tänne ihailemaan.