Skräppäämisestä

Olen taas yhtä kokemusta rikkaampi. Äiti-lapsi-kerhossa oli skräppäys-päivä. Muistelen ainakin lukeneeni tuon sanan Kotiliedestä, joten oletan sen olevan virallinen suomennos sanasta Scrap Booking. Kyse on valokuva-albumien askartelusta, jossa kuvien lisäksi sivuille kiinnitetään kaikenlaisia koristeita. Täällä se tuntuu olevan yleinen harrastus naisten keskuudessa.

Luulin tietäväni edes suurin piirtein mistä siinä on kysymys, olinhan itsekin lisäillyt valokuvakansioihin pääsylippuja, kuivattuja kukkia, sulkia, tekstejä, postikortteja, lehtileikkeitä, jne. Kuinka väärässä olinkaan! Skräppääminen onkin aivan oma taiteenlajinsa, jossa tärkeää ovat erikoisvälineet, erikoissanasto ja erityistuotteet. Kaikki tuotteet ostetaan aina valmiina kaupasta päätä huimaavaan hintaan, ja monet tuotteet ovat myynnissä ainoastaan tätä tarkoitusta varten. Esim. kansion välilehdet ja kartongit ovat neliön muotoisia, joten niitä ei voi käyttää tavallisessa kansiossa, vaan täytyy ostaa myös skräppäyskansio. Kaupasta siis ostetaan erilaisia pieniä värikoordinoituja settejä, joissa on esim. kaksi kartonkiarkkia ja kaksi sivua paperia, sekä lisäksi arkillinen tarroja ja etikettejä. (Näille kaikille on hienot erikoisnimet.) Paitsi että tarrat eivät ole tarroja vaan liimaus pitää tehdä itse. Kaikki tämä maksaa n. 10 kertaa enemmän kuin jos ostaisi irrallista paperia ja kartonkia.

Valokuvat leikataan esim. soikion muotoisiksi, ja sitten niille leikataan värillisestä paperista kehykset. Saksia ei kuitenkaan käytetä, vaan erityissabluunoita ja -leikkureita. Kehyksiin voi halutessaan lisätä väriä, mutta sitä ei sanota värittämiseksi, vaan korrekti termi on "inking", ja sitä tehdään erityisillä pienen pienillä mustetyynyillä. Kuvat, kehykset ja "tarrat" liimataan kartonkipohjalle, mutta jostain syystä siihen ei käytetä liimaa, vaan kaksipuolista teippiä, jonka käyttö on paljon hankalampaa ja hitaampaa. Koristeiksi leikataan vielä erilaisia muotoja väripaperista, mutta taaskaan ei käytetä saksia, vaan erimuotoisia rei'ittäviä leikkureita. Ja taas sählätään teipin kanssa. Sitten on vuorossa "journaling", joka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että sivulle kirjoitetaan otsikko, päivämäärä, ja esim. kuvatekstit ja kommentit. Useimmiten tähänkin käytetään valmiita kirjain-tarroja tai -sabluunoita. Tai niitä "tarroja", joihin on painettu valmiit kommentit.

Olin kieltämättä aivan eksyksissä, varsinkin alussa. En osannut sanastoa, enkä ymmärtänyt lainkaan, mikä tämän kaiken tarkoitus oikein on. Vähitellen selvisi, että ei olekaan tarkoitus varsinaisesti askarrella tai luoda mitään, vaan vain teippailla valmiita tuotteita kartonkipalalle. Siinä vaiheessa helpotti, ehkä minäkin osaan. Hidasta se kuitenkin oli, kaikkien noiden hienojen erikoisvälineiden käytön opettelu. Sain yhden sivun melkein valmiiksi, ja loput pitää tehdä kotona valmiiksi. Kerhostakin voi siis saada läksyjä.

Kokemus oli mielenkiintoinen, mutta totesin kuitenkin, ettei tästä nyt ehkä kuitenkaan tule uutta lempiharrastustani. Hermothan siinä menisi, moisten välineiden kanssa näprätessä. Nyt pitää vain keksiä, mitä tekisin sillä yhdellä ainoalla sivullani. Kansiota en sille kuitenkaan aio ostaa.