Jackistä on yhtäkkiä tulossa iso poika. Tänä aamuna hän täysin oma-aloitteisesti toi minulle nuhatippapullon ja nenäliinan, koska Jimin nenä on vieläkin tukossa. Jack on muutenkin ollut (yleensä) aivan ihana isoveli, kovin huolehtivainen ja rakastava. Jos Jimi itkee, Jack menee heti lohduttamaan ja/tai hauskuuttamaan. Usein, kun syötän Jimiä, Jack tulee kysymään "Jimi ool rait?", että onko vauvalla kaikki hyvin, ja haleja ja pusuja hän haluaa antaa aivan rajattomasti.
Jack jopa näyttääkin aivan isolta pojalta, koska pitkät hiukset on viimeinkin leikattu kunnollisiksi pojan hiuksiksi. Neuvotteluihin Gregin kanssa meni yli vuosi, daddy kun ei olisi halunnnut leikata niitä lainkaan, ja äiti halusi kaiken pois vähintäänkin siiliksi. Lopputuloksena on siis kompromissi-kampaus, sellainen klassinen pojan pää. Ja hieno pää onkin.
Oman polkupyörän ajo on vielä hankalaa, mutta hoidossa Jack ajelee kolmipyöräisellä, "Jack ajaa polkupyölää tosi kovasti". Tuntuu hurjalta ajatella, että poika on oppinut niinkin tärkeän taidon ihan ilman äitiä tai daddyä. Vielä hurjemmalta tuntui pari viikkoa sitten, kun hoitotädit sanoivat siirtävänsä Jackin Kengurunpojista "seuraavalle luokalle", 3-4-vuotiaiden ryhmään Opossumeihin. Oli kuulemma lievästi tylsistynyt lapsellisiin pikkulapsijuttuihin, ja tarvitsi vanhempien lasten seuraa. Voi tietysti olla, että lähestyvät syntymäpäivät olivat vaikuttaneet päätökseen, vaikka tädit sen kiistivätkin. Vanhemmat tietysti uskovat, että ainoa mahdollinen syy on pojan älykkyys. Mutta silti tuntui hurjalta, että muut ihmiset tekevät pientä poikaani koskevia päätöksiä. Teki heti mieli ruveta kyseenalaistamaan ammattilaisten päätöksentekotaitoja, vain siksi, ettei MINULTA kysytty oikein mitään.
Jack siis täytti kokonaiset kolme vuotta. Lellikakara sai perjantaina kakkua ensin hoidossa ja sitten vielä kotona, ja maanantaina veimme kerholapsillekin vielä yhden kakun. Lahjoja tuli taas roppakaupalla, kuten tavallista. Pehmeät paketit ihastuttivat tietysti äitiä enemmän kuin Jackiä, mutta muuten päivänsankari vaikutti erittäin tyytyväiseltä tuloksiin. Hienointa taisi olla lego-tyyppiset palikat ja Saken ja Sannan lahjan mukana tullut Haisuli-kortti.
Iso poika Jack on jo niin iso, että yltää käymään vessassa pissalla seisaaltaan ilman pallia, ja jos tarvitsee jotain muuta, mihin ei yllä, hakee itse pallin ja kiipeää hakemaan haluamansa. On pitänyt ruveta tekemään aivan uudenlaisia sääntöjä. Ennen riitti, että aikuisten tärkeät tavarat laittoi sinne, mihin Jack ei yllä. Nyt pitää yrittää vetää näkymättömiä rajoja hankaloilla käsitteillä, kuten luvan pyytäminen ja aikuisten OMAT tavarat. Se on osoittautunut yllättävän vaikeaksi, poika kun ymmärtää ja muistaa melko vaihtelevasti, riippuen yleensä energiatasosta. Onneksi näitä taisteluja täytyy käydä vain niistä asioista, joilla on jotain merkitystä pienille ihmisille. Kysymykset koskevat lähinnä sitä, voiko nyt kiivetä hakemaan muovailuvahat esille, eivätkä koskaan sitä, että voiko aikuisten tylsiin virallisiin papereihin koskea.
Jimikin on jo aika iso poika, ja niin pitää ollakin, poikaan uppoaa sellaisia määriä maitoa, että vähempi kasvu olisikin huolestuttavaa. Silmämäärällä arvioiden tämän hetkinen kasvu tapahtuu lähinnä sivusuuntaan. Uusista taidoista voisin mainita hymyilyn, jota Jimi harjoitteleekin ahkerasti pitkin päivää. Ensimmäiset naurutkin on jo kuultu, mikä erityisesti ihastuttaa äitiä. Maailman ihanin ääni, jota en toivottavasti unohda koskaan. Sitä voi sitten tippa silmässä muistella, kun murrosikä iskee ja ovenkarmit jytisevät.
No comments:
Post a Comment